Ainekset:
Pohja:
1 dl tumma jauhoseos
3 dl vaalea jauhoseos
150g margariinia
1dl juustoraastetta
1 tl suolaa
1 dl kylmää vettä
Täyte:
400g jauhelihaa
2 sipulia (itsellä 1 tavallinen ja 1 punasipuli)
1 paprika
Höyrytettyjä parsakaalin palasia
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
2-3 dl raastettua juustoa
suolaa
Jauhelihan maustamiseen:
ripaus musta-, rose-, valko- ja cayannepippuria sekä paprikajauhetta
Tee näin:
Aloita pohjasta. Sekoita keskenään jauhot, suola, juustoraaste sekä margariini.
Kun nämä ovat sekaisin, lisää vesi ja sekoita kunnolla. Aseta jääkaappiin odottamaan.
Pilko sipuli, paprika ja parsakaali.
Höyrytä parsakaalia n. 5minuutin ajan, tai kunnes kypsiä.
Paista jauheliha ja sipulit. Lisää paprikat ja mausta.
Voitele ø26 vuoka ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoihin.
Tee pohjaan reikiä haarukalla tai esimerkiksi hammastikuilla.
Esipaista pohjaa 10 minuuttia 225 asteessa.
Raasta odotellessa juusto ja sekoita se jauheliha-paprikaseokseen.
Sekoita kulhossa kananmunat ruokakerman kanssa. Lisää ripaus suolaa.
Pohjan tultua uunissa, levitä sen päälle jauhelihapaprikajuusto-seos sekä laita haluamasi määrä parsakaalia. Kaada päälle vielä kananmunaruokakerma seos.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 20 minuuttia.
Kommentit
Lähetä kommentti