Ainekset:
Pohja:
150g voita
1 ½ dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
2 ½ dl gluteenitonta hienojauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl maitoa
Marenki:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
Täyte:
4 dl vispi- tai kuohukermaa
1 ½ tl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
Tuoreita marjoja (itse käytin 1l mansikoita)
Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset erilleen. Huolehdi, ettei valkuaisten joukkoon pääse yhtään keltuaista.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi lisäten pikkuhiljaa marengin sokerit. Vaahdon tulee lopuksi olla niin kovaa, että kulhon voi kääntää ylösalaisin ja marenki pysyy kulhossa.
Vatkaa eri kulhossa pehmeä voi ja sokeri sekaisin. Lisää keltuaiset ja vatkaa kunnolla.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.
Lisää jauhoseos sekä maito keltuaisvaahtoon samalla sekoittaen.
Kaada taikina pellille voidellun leivinpaperin päälle ohuelti. Lisää taikinan päälle valkuaisista tehty marenkivaahto.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 15-20 minuuttia.
Vatkaa kerma + mausta sokerilla sekä pilko tarvittaessa marjat, kuten mansikat.
Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa se sitten puoliksi veitsellä.
Siirrä puolet pohjasta tarjoilualustalle poistaen samalla leivinpaperi*. Levitä päälle puolet (tai kaikki) kermavaahdosta ja ripottele väliin marjoja.
Siirrä toinen puolikas jo koristellun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Voit käyttää puolet kermavaahdosta päälle tai jättää sen laittamatta.
*Huom! Taikinaa siirtäessä kannattaa leikata alkuperäinen leivinpaperi puoliksi, helpomman käsittelyn saavuttamiseksi. Itse käytin apuna leikkuulautaa siirroissa ja leivinpaperin poistamisessa.
Kommentit
Lähetä kommentti