Valmistusajaksi tarvitaan kaksi päivää, paisto 35-45 minuuttia
Ainekset:
Pohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
50g voita
100g tummaa suklaata
(käytin itse pandan suklaata)
1 ¼ dl perunajauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl maitoa (+kostutukseen)
Vadelmatäyte:
200g vadelmia
(itse käytin pakastettuja)
5 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
200g vadelmatuorejuustoa
(alkuperäisessä ohjeessa oli 200g vaniljatuorejuustoa eikä vaniljatankoa ollenkaan)
1 vaniljatanko (ei pakollinen)
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Suklaamoussekuorrutus:
3 dl vispikermaa
100g tummaa suklaata
Koristeluehdotus:
vadelmia
mansikoita
raastettua suklaata
Valmistele vuoka, leikkaa irtopohjavuoan pohjan muotoon leivinpaperia ja voitele vuoka kokonaan.
Valmistetaan pohja:
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi.
Sulata suklaa ja voi kattilassa samalla sekoitellen. Anna hieman jäähtyä ja sekoita sinä aikana kuivat aineet keskenään.
Lisää munavaahtoon suklaavoi-seos ja sen jälkeen kuivat aineet ja maito vuorotellen.
Kääntele taikina tasaiseksi ja kaada sitten vuokaan.
Paista taikina 175-asteessa uunin alatasolla 35-45 minuuttia. (Jos pinta alkaa tummumaan ennen kuin pohja on kokonaan kypsä, peitä kakunpinta leivinpaperilla.) Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa sitten kakkupohja kahtia.
Kakkupohjan leikkaamisen jälkeen tehdään vadelmatäyte:
Kuumenna vadelmat kattilassa samalla sekoittaen ja anna niiden kiehahtaa. Jäähdytä vadelmat.
Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi.
Vatkaa sinä aikana kerma ja sekoita siihen loput vadelmatäytteen ainekset.
Kiehauta 2 rkl vettä. Purista liivatelehdistä kylmä vesi ja liuota lehdet kiehuvaan veteen.
Lisää liivate-vesiseos täytteen joukkoon sekoittaen huolellisesti.
Kostuta 1. kakkupohja (kannattaa pitää edelleen vuoassa) ja kaada täyte tasaisesti pohjan päälle. Nosta sitten toinen kakkupohja täytteen päälle ja kostuta se.
Peitä kakku (vuoassa) tuorekelmulla ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa.
Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita osa kermavaahdosta sulaan suklaaseen ja sekoita käännellen varovasti.
Sekoita loppu kermavaahto joukkoon.
Levitä suklaamousse kakun päälle heti tekemisen jälkeen (ettei se jähmety).
Koristele kakunpinta.
Kommentti:
Kakku on työläs tehdä, mutta maistuu hyvältä ja on vaivan arvoinen.
Alkuperäinen ohje:
K-Ruoka.fi
Kommentit
Lähetä kommentti